tiistai 3. marraskuuta 2015

Uumaja, Keuruu ja satunnaisia löytöjä


Uumaja

Pari viikkoa koulujen alun jälkeen lähdin kahden kaverin kanssa laivalla Ruotsiin, Uumajaan. Reissuun lähti myös toisen kaverin vanhemmat.

 Lähettiin ajaan autol kohti Vaasaa joskus seittemän aikaan. Meidän laiva oli Ruotsissa joskus yhden mais. Meillä oli koko päivä siellä aikaa shoppailla ja ihailla kaupunkia. Siellä oli just silloo ku me oltii nii joku ihme ravintolapäivä. Jos mä oikein ymmärsin nii kuka tahansa sai perustaa päiväksi kadulle jonku kojun missä myi jotai syötävää. Tän tapane on ainaki ollu Helsingissä joskus.

Kaikki oli tosi halpaa ja pehmistäki sai 1.5 € :lla ku Suomes menee lähelle kolmen euron ja pääkaupunkiseudul neljän euron lähelle. Olin ostanu kesän aikana paljon vaatteita ni ajattelin olla tosi harkitseva uusien ostamises. Uumajasta mukaan lähti vaa yks vaate. Siel reissul oli tosi kivaa ja laivalta sai ihania kuvia auringonlaskusta,



                                  Tää oli se ainoa vaate minkä Uumajasta ostin (20€)

                    Vaikka Ruotsissa oltiikin niin Ikeaan ei menty. Aikaa ei olis siihen riittäny.




 
Keuruu

Mulla asuu kavereita Keuruulla joten lähdettiin mun kaveriporukalla syyslomalla sinne. Osa meistä oli maanantaista keskiviikkoon ja osa pidempään. Koska itellä oli niin täyteen tuupattu loma, niin olin vaa maanantaista keskiviikkoon. Ne kolme päivää mitä siel oli oli tosi ihania. Oli mahtavaa nähä kavereita keitä ei ollu pitkään aikaan nähny. Ja koska rakastan kirppareita, niin löysin sit sieltäki kivan kirpparin mistä ostin vaatteita.

Syysloma

Muuten sit tää mun syysloma lyhyesti selitettynä. Perjantai:Mun kavereita on nuorisovaltuustossa ja ne piti siel tyttöjen iltaa nii menin sinne sit pitää seuraa pariks tunniks. Sieltä menin sit kaverin luo yöksi ja sinne tuli paljon muutaki porukkaa. Lauantai: Mun lapsuuden parhaat kaverit tuli meille ja me leivottii suklaakeksejä. Illalla menin sit vielä nuorteniltaan. Sunnuntai: Mulla oli lepopäivä enkä oikee tehny muuta ku kattelin leffoja. Maanantai: Lähdin sinne Keuruulle ja olin siellä keskiviikko iltaan asti. Torstai: se olikin mun toinen lepopäivä ku en tehny mitää järkevää. Perjantai: Lähin kaverin kanssa mökille ja olinkin koko loppu loman siellä.

En oo oikee koulun alkamisen jälkee kirjotellu. Yritän nyt alkaa vähä pistämään enemmän kuvia ja mukavia postauksia. Tähän loppuun viel kuvii vaatteista joista haluisin vähän mainita.

                         Tän farkkuliivin löysin Vaasan kirpparilta (adam ja eva) Maksoi 1 €
                                                                 
                                                     
                                                

 Rakastuin täs vähän aikaa sit näihin turtle neck paitoihin. Mulla on niitä jo kolme. Musta, tummansininen ja tummanvioletti. Ne näyttää kivalta rippiristin, tumman huulipunan ja hameen kaa. Oon ruvennu käyttämään niitä tosi usein. Muistan ku mulla oli näitä pienenä ja vihasin yli kaiken pitää niitä. En ois koskaan uskonu et voisin tykätä näistä. Kai sit jotenki tyyli muuttuu iän myötä.
 Puhuin aiemmin, että löysin kivoja vaatteita Keuruun kirppikseltä. Se kirppis mistä tän löysin oli helluntai seurakunnan kirppari. Ostin sieltä myös aivan ihanan ruudullisen mekon. Rakastan sitä ihan törkeesti. Se laskee tosi kauniisti. Lyhensin sitä kotona ja siitä tuli täydellinen lyhentämisen jälkeen. Se mekko makso 2 € ja tää farkkutakki makso 4 €


                                 
♥ Päivänkakkara ♥

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Virossa, Pärnussa

Oltiin käymässä Virossa kolme päivää lomalla. Ei mulla oikein oo siitä paljoo kerrottavaa. Kierreltiin kaupunkii ja käytiin paljon ostoksilla. Tässä vähän kuvia kaupungista ja ostoksista :)





















torstai 16. heinäkuuta 2015

Epäonnistunut hiusprosessi

Mun luonnollinen hiustenväri on vaalea. Pari vuotta sitte mä värjäsin tummanruskealla ne alta. Aloin jo pikkuhiljaa kyllästyyn niihin ni päätin  et ottasin värinpoiston et tulis kokonaa vaaleet hiukset, koska se ois sit hyvä pohja värjää ihan miksi vaan.

Ostin ihan ekana perus värinpoiston.
Tälläne lorealin värinpoisto Halpa-Hallista 12.80 €
Aattelin et nostaisin mun vaaleet hiukset ylös ja pistäsin värinpoiston ainoostaan mun tummiin hiuksiin. Lopputulos siitä oli ihan hirvee. Sitä ainetta oli tullu myös mun jo vaaleisiin hiuksiin ja se teki niistä ihan valkoset. Mun juurikasvusta tuli ihan valkone myös. Mutta se ei vaikuttanu juuri yhtään mun tummiin hiuksiin mistä se väri yritettii saada pois. Niistä tuli sellaset oranssinruskeat.

Takaa näytti tältä ku otin värjäämättömät hiukset eteen niin ettei niitä näy kuvas.
Ku pistin ponnarin ja menin hakemaa uutta hiusvärii näytti mun hiukset tältä. Valkone raita, päältä omaväri ja tummat hiukset oranssinruskeat vaikkei niitä tos pahemmin näy. Lopputulos oli kuitenkin ihan hirveä. Vaikka vaalentaminen on pahinta mitä hiuksille voi tehä oli mun kumminki pakko hakea UUS vaalee hiusväri.

Ostin Garnierin tollasen aika kullanruskean hiusvärin et se tasottais kaikki noi värimokat mun hiuksista. Lopputulos sen jälkeen oli ihan ok. Mun hiukset ei edelleenkään oo yksväriset, mut varaan kampaajalta ajan et pääsen sit värjäyttää nää ennenku koulut alkaa. Täl hetkel mun hiukset on aika vaaleet. Mun 10 cm juurikasvu on vaalea ja ne tummat mitä on jäljellä on vähä oranssit. Kyl näillä pärjää siihen kampaajan aikaan asti.


Täs toises mulla on nuttura niin siitä näkee kui vaalee se juurikasvu on. Oon melkeen tyytyväinen tähän, mut haluisin silti yksväriset. Jos haluun taas joskus värjää tähän päälle tulis väristä tasainen ku olis yksväriset hiukset.


Tarinan opetus. Vaalentakaa tai ottakaa se värinpoisto kampaajalla. Kotona siitä tulee ihan hirvee. Normi värjäämine kotona on ok mut värinpoisto tai radikaalisti vaalentaminen ei. Mäki varaan huomenna ajan kampaajalle ja toivon et se osaa taikoo nää taas hyviksi. Värjäämistä kyl jatkan edellee kotona mut vaalentamisen saa kampaaja hoitaa :)

Päivänkakkara




Kuvailua

Mä oon yrittäny ladata tänne yhtä DIY jäätelövideoo, mutta jostain syystä se ei vaa lataa. Se on ollu mulla jo pari viikkoo editoituna, mut joka kerta ku yritän lataa sitä tänne se ei onnistu. Mä varmaan vaan sit pistän reseptin ja yhden kuvan jos tää ei vieläkään onnistu.

Mut joo. Tänään olin mun kaverin kans kuvailemas vähä asukuvia. Oli pakko päästä testaan mun uudet Zaragozasta ostetut kengät! Huono puoli niis kengis oli se, et ku ne on nii korkeet ni mun jalat osu skobal ajaes avaimiin. Eli se sammu pari kertaa risteykseen ku polvi osu niihin avaimii ni ne käänty ja sammutti koko vehkeen.

Oli vähä huono päivä kuvailulle ku sato, mut ku mentiin keskustaan nii siel ei satanu enää nii paljoa. Löysin meidän kaapista yhen aivan ihanan farkkutakin, minkä mun äiti on ostanu ku se on ollu nuorempi. Muistan, et oon kokeillu sitä joskus aikasemminki mut sillo se oli aiva jäätävän iso. Nyt se tuntu sopivalta ja näytti tosi hienolta päällä. Just täydellinen tälläseen "Suomen kesä" ilmastoon.

Tää on otettu mun kotikaupungin kirjastolta

Ja nää loput sitte meijä pihasaunalta



Kuvii otettii paljon, mutten laita tänne mun kasvokuvia :)

♥ Kengät Zaragoza, Bershka
♥ Legginsit Vaasa, H&M
♥ Musta paita Seinäjoki, Seppälä
♥ Lippis Zaragozasta kauppaa en muista



♥Päivänkakkara♥

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Espanjassa Day 9 & 10

Day 9.

Vipa päivä kulu ihan sairaannopee. Tehtii vaa ryhmätöitä ja kirjotettii meidän youth pass. Tehtii myös video jossa oli valokuva kooste meidän reissusta. Illalla oli sit vielä jäähyväis bileet ja saatii sellaset muoviset pokaalit :D
Ne "bileet" oli ihan kivat sai tanssii ja kuunnella musiikkia. Ku ne loppu yhdeltä mentiin vielä baariin jossa olin puol neljään asti.

Day 10.

Aamupala perheis ja sit puolen päivän aikaa kulttuuritalolle. Siel me sit hyvästeltii ne espanjalaiset. Syötiin kumminki viel siel ja joskus päiväl bussi vei meidät barcelonaan. Barcelonas saatii kierrellä ehkä reilun tunnin ja sit mentiin lentokentälle josta lento lähti joskus kymmenen aikaan. Oltiin Suomes kolmen aikaan aamuyöstä. Syötiin tyttöjen kaa mäkkäris ennen lentoa ja vielä burger kingis lennon jälkee. Odoteltii junaa seiskaan asti. Olin iha sekasi, koska nukuin varmaa joka paikas. Noh Kotona bussi oli kymmenen yhdentoista aikaan aamusta.


Yhteenveto reissusta:

+ Oli aivan mahtavaa. Oli lämmintä sillävälin ku Suomes kylmä. Koettiin upeita kokemuksia ja oli muutenki tosi tapahtumarikas 10 päivää. Sai tutustuu ihaniin ihmisiin. En kadu mitään koko reissusta. Aion pitää yhteyttä kaikkiin ihanuuksiin keihin tutustuin :3

- Poskisuudelmat. Ne oli tosi ahdistavia näin suomalaisen näkökulmasta, Niitä tuli joka paikas JOKA VÄLISSÄ. hrr. oon liian etäinen ihminen semmoisiin. Olin niin awkward ku ne anto niitä. Hyi onneks me Suomes vain kätellään.

Espanjassa Day 8.

Day 8.


Aamupalan jälkeen taas kulttuuritalolle. Kulttuuritalolla keskusteltiin osallistumisesta. Sit meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Yks ryhmä meni työskentelemään vanhuksien kaa, toiset lasten kaa ja kolmannet vammasten kaa. Ite pääsin pikkulasten kaa. Ne oli tosi sulosia ja se ei ollu mulle mitenkää uutta, ku oon ollu kasi luokalla päiväkodis tetis. Me ei itseasiassa tehty siel paljoo mitää. Katottii ku ne leikki ja kehuin niide pikkulasten värityksiä. Siel meni pari tuntia.


Sit oli taas ruoka ja sen jälkee siesta. En oo varma olikse just tää päivä mut mä jotenki hämärästi muistaisin et se ois ollu justiin tää päivä. Mutta joo vapaa-ajal pääsin sit meikkaa kolme suomalaista poikaa ja yhen espanjalaisen. Ne espanjalaiset piti meitä iha hulluina,mut toisaalta se oli nii huvittava kokemus ettei siinä oikee kiinnostanu muiden ajattelut.

Mulla on vähän hämärän peitos koko tää päivä huonon muistin takia.

 Ruoka taas 21.00 jonka jälkee kaaraoke ilta. Meidät jaettiin ryhmiin. Oli kaikenlaisii musiikki tehtäviä. Esim et jotai biisii tuli vähän matkaa ja sitä piti sit laulamal koko ryhmän jatkaa. Se oli ihan hauskaa. Meillä oli myös tanssi tehtävä.



Espanjassa Day 7.

Day 7.

Aamupalan jälkeen bussi kulttuuritalolta vei meidät johonki paikkaan kattoo jotai kotkia. Sit käytii jossai vedenpuhdistamo paikas. Siel näytettii vedenouhdistusvaiheet. Siel niinku vesi puhdistettii luonnollisesti joidenki kasvien avulla. Siel hais iha kamalalle. Tän jälkee bussi vei meidät taas johonki eri paikkaan. Mut tein jällee kuolemaa yhen toisen tytön kaa ni jäätii kahestaa bussii ku muut meni jonnekki kierrokselle. Mua pyörytti iha hirveesti. Lahnasin vaa siel bussis iha äänettömästi. Sit käytii jossai syömäs.

Sit mentiin uimaan altaalle. Ku oltii hetki uitu mentiin harrastaan vähä vesiurheilua. Meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Kierrettiin sit kolmes eri vesijutus. Ekana mentii joillaki ihmee polkuautoil jois oli liukumäki katolla. Sen jälkee mentiin sellasella banaanilla. Siis moottoriveneen peräs oli narul kii joku iso ilmalla täytetty kaheksanpaikkane kumibanaani jonka pääl istuttii. Se oli iha sairaan hauska. Parasta oli ku se banaani kaatu ja sai tiputtautuu veteen. Vipana oli sit vielä sellane kanootti juttu. Se ei ollu oikee mun juttu ku osaan vaa yksin soutaa kanoottia.

Näiden vesijuttujen jälkee mentiin bussilla takasi kulttuuritalolle. Sit klo: 21.00 ruokailu jonka jälkee vapaata koko loppu ilta. Tietty taas vähä baarii ja localiin.

Espanjassa Day 6.


Aamupala perheissä mut nyt piti olla vähä aikasemmin liikkeellä. Kulttuuritalolta bussi haki meidät Zaragozaan. Joka on siis iso kaupunki reilu kahden tunnin ajomatkan päässä. Kellonajoista ei jälleen mitään hajua ku nukuin ajomatkan. Zaragozassa kierreltii oppaan kanssa jotai palatsii ja käytii jossai kirkoski. Meillä oli sit ruokailu jossai hienos ravintolas ja sen jälkee pari tuntia shoppailua. Mulla uppos aika paljon rahaa sinne.

 Shoppailun jälkee käytii vierailulla nuorisokeskuksessa. Sen jälkeen bussi vei meidät takaisin Caspeen. Klo: 21.00 jälleen ruokailu ja ruokailun jälkee oli pihaleikkejä. Pelattii jotai espanjalaasta käsipallon tyylistä leikkiä ja me oltii tuotu mölkky Suomesta ni pelattii sitäki. Iltaohjelman jälkeen taas vähän baariin espanjalaisten toivomuksesta.

Pari kuvaa Zaragozan ostoksista.

( yingyang kaulakoru barcelonasta ja adidaksen molemmat tennarit Caspesta)

 ( toiset tennarit on oikeesti ihan täysin neon keltaset mut kuva vääristää värin)